Kirjoitukset




Hetki ennen pimeää – Viikon kuva #10
marraskuu 29, 2009

Sininen hetki kuun valossa - Lappi

Oletko ikinä kokeillut kuun valokuvaamista? Itse olen tätä muutamaan otteeseen yrittänyt, mutta kunnolliseen lopputulokseen en ole vielä päässyt. Ongelman ydin piilee kuun yllättävän suuressa valon määrässä, eli kun tämä valotetaan oikein, kaikki muu on yleensä menetetty. Suunnitelmissani on haastaa jälleen kyseistä aihetta ja tätä ajatellen kirjasin ylös muutaman muistettavan asian.

Kuvausta helpottaa suuresti, mikäli kuvauspaikka on ennalta tiedossa ja ajateltuna siten, että kuu nousee suunnasta jonne kuvan ajattelit ottaa. Kuun noustessa on enää turha miettiä muuta kuin oikean valotuslukeman löytämistä. Parasta on jos kuun liikkeitä pääsee tutkimaan jo päivää ennen kuvausta. Muutoin hommaa voi yrittää arpoa etukäteen vaikkapa tähtikartan perusteella.

Mikäli ajatuksissa on kuvata muutakin kuin kuun pintaa, on tärkeää siirtyä kuvauspaikalle hyvissä ajoin. Kuvaus on hyvä aloittaa heti kuun noustua, jotta vallitseva valo on mahdollisimman suuri. Tähän vaikuttaa paljon vuodenaika, mutta perusideana on päästä tilanteeseen, jossa kuu ylivalottuu mahdollisimman vähän, kun taas ympäröivä maisema alivalottuu juuri halutun verran. Optimaalinen hetki on lyhyt ja tästä syystä kuvia kannattaa ottaa pitkällä aikavälillä. Samaa tekniikkaa voidaan hyödyntää mm. jouluvalojen kuvaamisessa, jolloin lopputuloksena saadaan tunnelmallinen valaistus sinisessä illassa täysin mustan ympäristön sijaan.

Linssin valinnassa mahdollisuudet löytyvät yleensä tele –päästä, jolloin maisema ja kuu saadaan ”vedettyä” mahdollisimman lähelle toisiaan. Syvyyttä kuvaan voi hakea jälleen erinäisillä risuilla ja elementeillä kuvan etualalla. Toisessa päässä syvyysalueen on hyvä olla mahdollisimman pitkä.

Oma kuvasuunnitelmani seuraavalle täyden kuun kuvausretkelle on Lapin sininen hetki sekä kauniin lumisen tunturimaiseman yhdistäminen kuun nousuun. Paikkaa ja ajankohtaa tälle ei ole tiedossa, mutta kun asia on valmiiksi mietittynä, asetelman etsiminen maisemasta on huomattavasti helpompaa. Toivon voivani palata tähän valmiin kuvan kanssa tämän talven aikana.

Kuun pinta - kuutamo



Lue myös seuraavat artikkelit


Tagit: kuu, kuutamo, Lappi, sininen hetki, valokuvaaminen



Yksi kommentti artikkeliin “Hetki ennen pimeää – Viikon kuva #10”

  1. [...] kuutamokuvia: Halo & täysikuu Hetki ennen pimeää var addthis_config = [...]

Kommentoi tätä artikkelia


Valokuvaaja Jani Kärppä

Kuvauspalveluita
valokuvaus tilakuvaus yrityskuvaus mainoskuvaus tuotekuvaus tapahtumakuvaus
Valokuvaaja
Rovaniemi Ranua Saariselkä Sodankylä Kittilä Levi Ylläs Muonio Enontekiö Kilpisjärvi Tornio Kemi Posio Kuusamo Ruka Salla Pyhätunturi Luosto Suomu





YHTEYSTIEDOT

Jani Kärppä
+358 40 7383213
info@lappikuva.fi
Tilaa rss-syöte
Lisää Lappi kuvaa