Auringonlasku & sininen hetki Rukalla – Viikon kuva #57

Viikko sitten kuvasin potretteja Rukalla Kuusamossa. Taustat olivat tällä kertaa varsin onnistuneet ja auringonlasku loi miellyttävän värimaailman kuville. Valoa tähän aikaan vuodesta riittää vain muutamalle tunnille, joten kuvausten ajankohdaksi valittiin hetki ennen auringonlaskua, jolloin valo on parhaimmillaan. Kuvia tästä näytille myöhemmin!

Lue lisää

Hetki ennen pimeää – Viikon kuva #10

Oletko ikinä kokeillut kuun valokuvaamista? Itse olen tätä muutamaan otteeseen yrittänyt, mutta kunnolliseen lopputulokseen en ole vielä päässyt. Ongelman ydin piilee kuun yllättävän suuressa valon määrässä, eli kun tämä valotetaan oikein, kaikki muu on yleensä menetetty. Suunnitelmissani on haastaa jälleen kyseistä aihetta ja tätä ajatellen kirjasin ylös muutaman muistettavan asian.

Lue lisää

Sininen hetki Ylläksellä – Viikon kuva #8

Talvi tulee väistämättä ja toivonkin, että pian saadaan paljon lunta ja kunnon pakkanen paukkumaan! Vuodenaikojen vaihtuminen Lapissa antaa kuvaajalle paljon mahdollisuuksia, mutta toisinaan on kuitenkin hyvä jäädä sisälle laiskottelemaan. Itselläni ajankäyttö suuntautuu usein nettiin ja päätinkin tänään listata muutamia suomalaisia sivustoja, joita seuraan aktiivisesti: Digicamera.net on sivusto, jolta saa ajankohtaisen tiedon ”valokuvausmaailmasta”. Myös divari on […]

Lue lisää